Työnantajaa helpottavia väliaikaisia muutoksia

Yleinen • 31.03.2020

Tasavallan presidentti on 31.3.2020 vahvistanut lakeja, joilla pyritään helpottamaan muun muassa työntekijöiden lomauttamista koronakriisin keskellä. Lait tulevat voimaan 1.4.2020 ja ovat voimassa kolme kuukautta, 30.6.2020 saakka. Helpotukset koskevat yksityistä sektoria, eikä niitä sovelleta julkiseen sektoriin.

Tehtyjen muutosten myötä lomautusilmoitusaika ja yt-neuvotteluiden vähimmäiskestoaika lyhenevät. Yt-neuvottelut voidaan jatkossa käydä viidessä päivässä (aiemmin 14 päivää tai 6 viikkoa) ja lomautusilmoitus voidaan antaa työntekijälle viisi päivää ennen lomautuksen alkamista (normaalitilanteessa lomautusilmoitusaika on pääsääntöisesti 14 päivää). On kuitenkin hyvä huomata, että yt-neuvotteluiden osapuolet voivat edelleen sopia yt-neuvotteluiden kestosta laista poikkeavalla tavalla. Osapuolten ollessa asiasta yksimielisiä yt-neuvottelut voidaan lyhimmillään käydä yhden päivän kuluessa.

Muuoslainsäädännön voimassa ollessa myös määräaikaisessa työsuhteessa oleva työntekijä voidaan lomauttaa samoin edellytyksin kuin toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevat työntekijät. Lisäksi työntantajalla on taoudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla mahdollisuus purkaa työntekijän työsuhde koeaikana.

Jos työntekijä on irtisanottu 1.4.2020 – 30.6.2020 välisenä aikana ja irtisanominen on tehty tuotannollisin ja taloudellisin perustein, työnantajan takaisinottovelvollisuus pidentyy yhdeksään kuukauteen.

Muutoksilla ei ole puututtu työehtosopimusten etusijaan, ja valtakunnallisissa työehtosopimuksissa on voitu sopia edellä mainituista poikkeavista neuvottelu- ja lomautusilmoitusajoista, joita tulee noudattaa lain sijaan. Useat työmarkkinaosapuolet ovat sopineet työehtosopimuksiin sovellettavista helpotuksista, mutta suosittelemme kaikissa tapauksissa tarkistaman asian omaan henkilöstöön sovellettavan työehtosopimuksen/-sopimusten osalta.

Lisätietoja aiheesta antavat asianajaja Kirsi Ikävalko-Lähde ja asianajaja Antto Saarenmaa.

Artikkelit eivät ole oikeudellisia neuvoja. Kotka & co. Asianajotoimisto Oy ei ota vastuuta miltään osin, mikäli artikkelien perusteella tehdään joitakin toimenpiteitä tai jätetään tekemättä joitakin toimenpiteitä. Kirjoittajat antavat mielellään tarkempia tietoja artikkeleissa käsitellyistä asioista.

Asiantuntija palveluksessasi
Antto Saarenmaa
Asianajaja • Senior Associate
p. 050 400 3359
Lähetä sähköpostia